lauantai 9. elokuuta 2014

Tuuli tuoksuu syksylle

Karhukumpu
Kesän helteet ovat jäämässä taakse, tuulessa oli tänään selvästi syksyn tuoksua. Samalla oli ensimmäinen kohtuullinen ulkoilusää kuukauteen, ei ollut liian kuuma, ei ollut sääskiä enää riesana. Hyvästä retkeilysäästä huolimatta Napapiirin retkeilyalueen Vaattunkikönkään parkkipaikka oli hiljainen, muutaman viikon kuluttua kauniilla säällä parkkipaikalta ei meinaa löytää tilaa autolle.

Lähdimme matkaan kohti Vaattunkilampea, jonka laavulle meillä oli alun perin ajatus kävellä evästelemään. Noin kilometrin päässä parkkialueelta sijaitsee Karhukummun laavu, ohitimme entuudestaan tutun, talvellakin jalan helposti saavutettavan laavun. Karhukummulta muutama sata metriä eteenpäin tulimme reitillä risteykseen ja päätimme suunnata kohti Säynäjäojaa, koska siellä emme olleet aiemmin käyneet.
 
Säynäjänojan laavu on osa 7 kilometrin mittaista Suoluontopolkureittiä ja sijaitsee Suoluontopolun puolessa välissä. Suoluontopolun varrella on myös lintutorni.
 

Napapiirin retkeilyalueen reitit ovat hyvin merkitty ja opastettu

 
  
Laavu ei ole kevättulvien vuoksi aivan Säynäjäojan varrella vaan oja löytyy, kun pitkospuita jatketaan laavulta jonkin matkaa eteenpäin





Eväät tarjolle!

Pannukahvia ja sämpyjä, jälkiruuaksi nuotiolla paahdettuja vaahtokarkkeja.
Ulkona yksinkertainenkin maistuu paremmalle!

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti