perjantai 30. syyskuuta 2016

Saana - tuntureiden jättiläinen

Vierailimme Saananatunturilla elokuussa ja saimme kokea tunturin tarjoamat komeat näkymät, rehevän tunturilehdon muutoksen karuun kivikkoiseen rinteeseen. Kuvaus retkestämme on julkaistu Retkipaikka blogissa nimellä Jörö jätti -Saanatunturi, Kilpisjärvi



keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Taianomainen, pauloihinsa vangitseva Pyhä-Nattanen

Muistin hämärästi kuulleeni paikasta nimeltä Nattaset tai Nattastunturit, mutta en ollut ajatellut tuntureiden sijaitsevan vain parin tunnin automatkan päässä kotoani saatikka, että tuntureihin kuuluva Pyhä-Nattanen olisi todella näkemisen arvoinen paikka.

Keväällä Ylellä esitettiin yhdeksän osainen Metsien kätekemä -sarja, jossa vierailtiin muunmuassa jumalten vuoreksikin kutsutulla Pyhä-Nattasella. Tuon upeasti toteutetun sarjan 8. jakson jälkeen oli selvää, että Pyhä-Nattasilla on päästävä käymään.

Kesälomamme toisen karavaanarireissun reitti suunniteltiinkin siten, että ensimmäisenä käydään Sompion luonnonpuistossa kokemassa Pyhä-Nattaset. Ja niin tehtiin.

Saavuimme Vuotson pikkukylään kauniina loppukesän päivänä ja majoituimme matkailuvaunullamme Vuotson Majalle. Samoin tein pakkasimme reppuun juomapullot, vähän evästä ja suuntasimme majapaikkamme ohitse kulkevaa hiekkatietä kohti Pyhä-Nattasen reitin lähtöpistettä.

Lähtöpisteitä Sompiontienvarrella on ainakin nämä kaksi, Ensimäisenä Vuotsosta päin tultaessa olevalta lähtöpisteeltä matkaa huipulle tulee pidemmästi kuin seuraavalta lähtöpisteeltä. Ensimmäisen reitin plussana on matkanvarrelle osuva laavu. Meidän tarkoitus oli päästä käymään huipulla mahdollisimman pian sillä siellä on kuullun mukaan nin hienoa, että nyt ei ollut halua jäädä tulistelemaan taikka kiertää pidemmän kautta.


Ilmiselvästi kohteemme maine uskomattomana paikkana oli kiirinyt laajalle sen saaman julkisuuden myötä. Retkeilijöitä meni ja tuli pitkin metsätietä ja autoja oli parkissa useita molemmilla lähtöpisteillä.


Polku huipuille kulki rehevän metsäalueen läpi, alussa osin pitkospuita pitkin, muuttuen yhä jyrkemmäksi ja kivikkoisemmaksi. Rinteessä ihmettelimme tykkylumen katkomia puiden latvoja, niitä oli paljon.

Mitä lähemmäs huippua nousimme sitä kivisemmäksi matka kävi. Lopulta reitti oli silkkaa kiveä, suuria lohkareita, pieniä lohkareita, metri kertaa metri kivilaattoja.



Jo rinnettä ylös kiikkuessa saattoi nähdä vilauksen huipun kivirykelmistä ja mitä ylemmäs nousimme sitä selvemmin alkoivat hahmottumaan myös nattaset, suuret kivilimput, kuin jättiläisen latomat kivilaatat. Niitä oli useita, eikä pelkästään huipulla vaan myös kauempana olevalla matalammalla tunturin osalla.

Kivipahdat eli toorit ovat olleet pyhiä paikkoja, palvonta kohteita ja jumalolenojen asuntoja. Sen voin kyllä hyvin uskoa, ihan tavallinen ihminen tuntee itsenä jälleen todella pieneksi kulkijaksi näiden valtavien luonnon muovaamien taideteosten rinnalla. Eihän Pyhä-Nattasen kaltaisessa kivimaailmassa voisikaan asua kukaan muu kuin jumalolennot tai jättiläiset.



Huipulla oli toorien lisäksi palovartijan maja, jonne saattaa paeta yllättävää sadekuuroa tai paistaa kaasuliedellä retkievästä. Nuotiopaikka löytyi ulkoa kivien suojasta, kivien ympäröimästä ringistä.



Näkymä huipulta oli tietysti komea joka suuntaan. Etelässä suot ja järvet peittivät maisemaa ja pohjoiseen katsoessa näkyi tuntureiden siluetit, Sokosti ja Ukselmapää jylhimpinä.


Mutta maisemiakin ihmeellisempää katseltavaa olivat toorit. Niitä ei lakannut hämmästelemästä. Vaikka tiesikin niiden syntyneen aikojen kuluessa rapautumisen aikaansaannoksena, lujemman kiviaineksen jäädessä tooreiksi niin mielikuvitus yritti koko ajan vakuuttaa niiden olevan jumalten tai jättiläisten aikaansaannoksia.


Tunturin huipulla oli erikoinen tunnelma, vangitseva. Juurikin sellainen kuin on kuvailtu: Täältä ei haluaisi lähteä pois. Mitkään sanat ja kuvailut eivät yksinkertaisesti riitä kertomaan kuinka kaunista, komeaa ja hienoa Pyhä-Nattasella on saatikka, että huipun tunnelmaa voisi välittää eteenpäin. Tämä paikka on vain koettava.




maanantai 29. elokuuta 2016

Iltakaakaolla Karhukummun laavulla

Nyt, kun kesäloman pitkät reissut Kilpisjärvelle ja pohjoiseen aina Jäämeren rannalle Norjan Berlevågiin asti on tehty, on aika nauttia lähimetsien tutuista tunnelmista. Julkaisen myöhemmin juttuja niin Kilpisjärven Saanalta (Retkipaikka sivustolla) kuin Suomen pohjoisimmasta kolkasta ja Norjan reissustamme, mutta nyt haluan hetken tunnelmoida kotoisan Karhukummun ja Napapiirin retkeilyalueen vanhoissa metsissä.

Napapiirin retkeilyalue sijaitsee reilu parikymmentä kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen. Alueen reiteistä löytyy jokaiselle jotakin, alle kilometrin mittaisia laavureittejä, muutaman kilometrin mittaisia luontopolkuja, pari kappaletta kymmenisen kilometriä pitkää reittiä. Luonto retkeilyalueella on monin paikoin luonnontilaista ja erämaan tuntuista, osa metsistä on satoja vuosia vanhaa.

Napapiirin retkeilyalueen tunnetuimmat ja helpoiten saavutettavat nähtävyydet ovat Raudanjoen komeimmat kosket Vikaköngäs ja Vaattunkiköngäs. Vikaköngäs sijaitsee aivan E4 tien varressa, Vaattunkiköngäs hieman sivummalla, korkeita, naavaa roikkuvia kuusia kasvavan metsän keskellä.

Iltakaakaolle valitsemamme Karhukummun laavu sijaitsee retkeilyalueen Vaattunkönkään osassa.

Sunnuntai-iltapäivän jo kääntyessä iltaan saavuimme Vaattunkikönkään parkkialueelle, joka oli täpösen täynnä retkeilijöiden ja marjastajien autoja. Osa autoista ei ollut edes mahtunut suurelle p-alueelle vaan olivat parkissa tienvarrella. Alue on erittäin suosittu paikallisten keskuudessa kauneutensa ja sijaintinsa vuoksi.

Parkkialueelta suuntasimme kohti kohisevaa Vaattunkiköngästä. Könkään ylittävällä riippusillalla tuumailimme yhdestä suusta, että joki näyttää kuin olisi tulvan vallassa kesän ja alkusyksyn sateiden vuoksi. Vettä virtasi lähes kuin kevättulvan aikaan.


Riippusilta on varmaankin teknisesti riippusilta, mutta käytännössä se on jämerä, suuri ja vakaa kulkea, ei sellainen tavanomainen huojuva, kapea riippusilta.


Sillan ylityksen jälkeen reitti kulkee esteetöntä luontopolkua, joka kiertää Könkäänsaaren. Luontopolun varrella saaressa on suuret, hyvät laavut. Karhukummun laavulle mentäessä reitti risteää esteettömältä luontopolulta. Sillan ylitettyä voi kääntyä kumpaan suuntaan tahansa, Karhukummun laavun risteys tulee joka tapauksessa vastaan, samasta risteyksestä käännytään muille jatkoreiteille. Lyhyempi reittivaihtoehto risteykseen on kääntyä riippusillan jälkeen vasempaan.

Könkäänsaaressa puiden täytyy olla todella vanhoja. Ne kurkottelevat korkeuksiin ja kasvavat pitkää naavaa. Saaren opaskylteissä metsän kerrotaan olevan lehtomaista kangasmetsää. Joen puolella reittiä kasvaa tiheänä verkostona koivua ja pajupensaita. Paikoin aluskasvillisuus on varpuvoittoista ja paikoin kuin sademetsää saniaisineen.


Tämä metsä ja retkeilyalue on meidän lähiretkimetsää, tänne on lyhyt matka tulla arkenakin hengähtämään, antaa luonnon viedä kiireen tunnun pois mielestä ja hetki levätä kesäisin metsän vihreydessä, talvisin sen kirkkaassa valkoisuudessa. Ja vaikka parkkipaikka oli ollut täynnä autoja, emme kohdanneet poluilla kuin kolme pariskuntaa, näihin metsiin mahtuu kulkemaan. Tällaiset alueet kaupunkien läheisyydessä ovat tärkeitä ja arvokkaita.

Polku vie.
Vaattunkiköngäs, Napapiirin retkeilyalue.
Laavulla istahdimme hetken aikaa tulilla. Elävä tuli on kaunista ja rauhoittavaa katsella. Nuotion liekkien leiskunta, kipinöiden sinkoilu ja tulen kuumotus kasvoilla vie ajatukset kaus tästä hetkestä, syvälle mielen uumeniin ja lopulta hiljentää ajatusten äänen. Tulilla on helppo päästää hetkeksi irti kaikesta, vain olla ja olla vain hiljaa, kuunnella tulen räiskyntää, tuulen suhinaa, kuukkelin siipien suhahdusta.


Morse antautui myös metsäretken rauhoittavalle hetkelle, rentoutui nuotion äärellä. Sen silmät luppasi, väsytti hieman. Olemme retkeilleet lomalla paljon ja Morsella taitaa vielä hieman olla univelkaa nukuttavana.


Evästelimme, joimme kaakaota ja söimme pullaa. Miten voikaan kaakao ja pulla maistua niin hyvälle kuin ne retkillä maistuu. Kaakaossa tuntui olevan extra määrä sokeria ja pulla leivottu erityispehmeistä jauhoista, leivonnassa oli varmasti käytetty voita ja aivan saletisti rasvaisinta punaista maitoa.


Takaisin autolle kävellessä aurinko paistoi jo matalalta luoden reitille satumetsän tunnelmaa. Kaikkialla oli hiljaista vain luonnon omat äänet seuranamme, valaistus hämärsi sakeassa kuusikossa, aurinko kuitenkin vielä pilkahti puiden välistä. Lehtipuissa näkyi ruskan värejä, mutta edelleen myös kesän vihreyttä. Yöt ovat jo viileitä ja kesän lämpö muisto vain.



Tähän loppuun on pakko sanoa, että ne sinkkiämpärit laavuilla ei ole roskakoreja. Niihin ei tarvi eikä saa jättää roskiaan. Omat roskat viedään metsistä pois! Vähintään omat! Ja jotkut sitten vie lisäksi ne toisten jättämät jätöksetkin.

Napapiirin retkeilyalue Luontoon.fi sivustolla.

torstai 25. elokuuta 2016

Sadepäivän kävelyllä - Muotkatakka ja Leutsuvaara, Kilpisjävi

Kilpisjärven reissumme kaikki päivät eivät suinkaan olleet yhtä kauniita kuin Kitsillä käydessämme. Yksi päivä meni kokonaan vaunulla oleiluun ja lepäämiseen.Toisen sadepäivän osuessa kohdalle päätimme kosteasta kelistä huolimatta käydä Suomen maanteiden korkeimmalla kohdalla Muotkatakalla ja kävelyllä sen vierellä kohoavalla Leutsuvaaralla.

Meillä kotona Rovaniemellä korkein kohta löytyy Hyypiökivalosta, jonka laki yltää 362 metrin korkeuteen merenpinnasta. Rovaniemen kaupunkialueen korkein kohta on Ounasvaaran huippu Juhannuskallioilla 203 metriä. Muotkatakan korkeus on 565,8 metriä. Huomattavasti korkeammalla kuin kotona pääsimme siis käymään jo pelkästään ajamalla Kilpisjärvelle. Muotkatakan parkkialueen viereltä lähtee polku kohti Leutsuvaara, jonka huippu kohoaa 743,3 metriin. Leutsuvaaralta avautuu hienot näkymät Kilpijärven yli kohti Saanaa sekä Ruotsiin ja Norjaan.

Muotkatakan parkkialue
Muotkatakan parkkialueella on Pohjanmaan Tykistörykmentin kilta ry:n vuonna 1967 pystyttämä Lapin sodan muistomerkki.Muotkatakasta ammuttiin Suomen sodan viimeiset tykinlaukaukset huhtikuussa 1945.

Lapin sodan muistomerkki, Muotkatakka
Muotkatakan parkkialueelta lähtee useampia polkuja Leutsuvaaran rinteeseen. Kohti Leutsuvaaran huippua kiikkuminen kuivaa polkua pitkin on helppoa, nousua toki jonkin verran tulee.


Vaaran ensimmäisellä tasanteella on suuri kivi, joka nojaa vasten pienempää kiveä. Tältä tasanteelta jo näkee pitkälle Kilpisjärven yli, mutta mikäli jaksaa nousta vielä korkeammalle maisema vain avartuu ja komistuu.

Muotkatakan valtiaat, suuri kivi ja korppi.
Jatkoimme kulkua kohti Leutsuvaaran huippua. Katselin rinteen kasvillisuutta, varpuja ja pensaita. Tunnistin tunturikurjenkanervan, joka kasvaa Suomessa yleisenä Enontekiöllä ja Utsjoella.


Polku nousi tasanteelta toiselle ja nousujen välissä oli helppokulkuisempaa osuutta, lähes tasamaata. Eräässä kohdassa rinteessä oli leveä väylä kivikoiden välissä. Aivan kuin joku olisi ajanut jättikokoisella puskutraktorilla väylän kallioiden väliin.

Kuva:Mika Aitta
Vaaran huipun tuntumasta näki niin tunturi- kuin järvimaisemaa. Aivan huipulla emme vielä olleet, mutta niin lähellä, että pieni huipputuuletus oli jo paikallaan.

Kuva:Mika Aitta
Leutsuvaaran huipulta näki yli Kilpisjärven aina Ruotsin ja Norjan tuntureille. Pilvet kuitenkin estivät näkyvyyttä niin ettei tuntureiden nimiä voinut edes arvailla. Saanan sentään tunnisti vaikka senkin huippu oli paksun pilven peitossa.

Leutsuvaaran huippu

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Loman aloitus - Kitsiputous, Kilpisjärvi

Aloitimme kesälomailun tänä vuonna heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Perjantai-iltapäivänä heti töistä päästyämme starttasimme kohti Kilpisjärven retkeilymaastoja.

Lauantaiaamuna heräilimme matkailuvaunussamme Kilpisjärven Retkeilykeskuksessa auringonpaisteeseen. Aamupalaa syödessämme mietimme reittivaihtoehtoja ja päätimme suunnata Mallan kansallispuistoon Kitsiputouksella.

Retkisää oli kaunis ja lämmin, Mallan luonnonpuisto hieno ja maisemiltaan upea, kruununa päälle Kitsiputouksen hämmästyttävä kauneus ja suuruus! Päiväretkemme oli kokemus, joka ei unohdu koskaan.

Retki- ja reittikuvaukseni valokuvineen on julkaistu Retkipaikka sivustolla, löydät sen tästä linkistä.




keskiviikko 10. elokuuta 2016

Koivuköngäs, Korouoma, Posio - Helppo saavutettavuus, hieno paikka

Kävimme eräänä heinäkuisena viikonloppuna retkeilemässä Posion Korouomassa, ja miten hienon retkikohteen laaksosta löysimmekään! Koivuköngäs on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde.

Käy lukemassa Retkipaikka sivustolle kirjoittamani Koivukönkään retkikohdekuvaus tästä linkistä.


maanantai 1. elokuuta 2016

Tsahkalputous

Tsahkalputous sijaitsee Kilpisjärvellä Saana tuntururin vierellä Tsahkaljärvestä Kilpisjärveen laskevassa Tsahkaljoessa. Putoukselle ei ole kuin kilometrin kävelymatka Kilpisjärven kaupalta. Polku lähtee Kilpishallin takaa seuraillen Tsahkaljoen vartta. Reitti nousee Tsahkaljärvelle 559,5 metriin, mutta on loivaa nousua. Maasto on pääasiassa kuivaa kanervikkoa, jossa tunturikoivut ovat kasvaneet varrestaan kiemurrellen pohjoisen viileässä ilmastossa. Tänä kesänä täällä pohjoisessa on satanut melko paljon ja polulla on välillä kosteikkoisia kohtia, reitti on kuitenkin kuljettavissa vaikka tukevilla tennareilla. Vesisateiden ansiosta myös vesistöissä virtaa paljon vettä ja putoukset ovat näyttävämäpiä kuin kuivan kesän aikaan, Reitti on helppo kulkea, mutta kivikkoinen ja siksi kenkien olisi hyvä olla tukevat ja maastokelpoiset.


Putoukselle on niin lyhyt matka, että se tulee vastaan aivan yllättäen avautuen koko joen leveydellä. Putouksia on useampia, joista korkein on kolmemetrinen. Yhteensä putouskorkeutta on 10 metriä. Putoukset jakaantuvat noin sadanmetrin aluleelle. Pienimmissä putkouksissa joki pulisee suurempiensa kohinan rinnalla. Kokonaisuus on ihastuttava ja putouksen reunalle on helppo unohtua ihastelemaan sen voimaa ja kauneutta.



Putoukselta reitti jatkuu Tsahkaljärvelle ja siitä Luontokeskukselle, josta voi palata kaupalle pyörätietä pitkin. Kokonaisuudessaan reitin pituudeksi tulee 4 km. Me kävimme Tsahkaljärvellä kääntymässä ja palasimme samaa reittiä takaisin kaupalla. Jäimme kuitenkin vielä hyväksi toviksi putouksille ihastelemaan.

Tsahkaljärveltä on laajat näkymät ympäröivään luontoon ja Saanalle.


Tsahkalputouksella täytyi ottaa perinteinen hienon paikan selfie.
Tsahkaljärvi on myös varteenotettava kalastusvesi. Päivälupa maksaa 10 euroa. Vaunulla saimme paistaa uusien perunoiden kaveriksi Mikan saaman tunturijärven taimenen.

Tsahkaljärvi, taustalla Saana tunturi. Kuva: Mika Aitta

torstai 28. heinäkuuta 2016

Pohjois-Norja,Finnmark 8/2015: Silfar kanjoni

Silfar kanjoni on Euroopan suurin valjastamaton kanjoni ja muutoinkin Pohjois-Euroopan suurimpia kanjoneita. Silfarin pohjalla virtaa kirkasvetinen Börselva eli Pyssyjoki. Joki on yksi Finnmarkin alueen perhokalastajien paratiiseista ja kalastajia nytkin alhaalla joen pooleilla näkyi. Jos haluat Pyssyjoelle lohia narraamaan niin lisätietoa saat Borselvan omalta sivulta täältä. Sivut ovat norjaksi, mutta kalastussäännöt ja -hinnat löytyvät myös suomeksi info osasta.

Silfar kanjonille ajetaan jälleen hienoissa maisemissa Porsangerin vuonon rantaa tietä numero 98 Lakselvistä kohti Ifjordia. Pyssyjoelle tullaan noin 42 kilometrin ajomatkan jälkeen. Pyssyjoen sillan jälkeen tie numero 98 kaartaa oikealle, älä kaarra vasemmalle vuonon rantaan! Jatka tietä 98 tuntureille ja kohti Ifjordia. Tämä tunturien laet ylittävä tie voi olla talvisin kokonaan suljettu tai sitten norjalaiset keräävät letkan ja aura-auto saattoautoineen ohjaa liikenteen läpi lumipyryjen ja nietosten. Tie vie siis oikeaan erämaahan, jossa luonnonvoimat säätää lait ja säännöt kuinka täällä eletään.

Matkan varrelle osuu ennen varsinaista reittipaikkaa Info piste, josta on jo hienot näkymät joelle ja kanjoniin. Jatka kuitenkin vielä hieman matkaa ja pääset ihastelemaan kanjonia aivan sen jyrkänteiden laidalta. Matkaa kanjonille vievän polun päähän on Pyssyjoen sillalta noin 10 kilometria. Tienvarressa on ruskea nähtävyysmerkillä ja tekstillä Silfar Canyon varustettu opastekyltti. Merkin jälkeen tienvarrella on levennys johon voi jättää auton. Jos autossa on hyvä maavara voi kanjonille kääntyvää hiekkatietä ajella vielä hieman lähemmäs, varsinaiselle kanjonin parkkipaikalle.

Parkkipaikalta kohti kanjonia lähtee polku. Polkuja risteilee vehreässä metsässä useampia, joista jokainen vie jossain vaiheessa kanjonin reunalle. Ole tarkkana, että lähdet paluumatkalle oikeaa polkua, takaisin parkkipaikalle päin. Kanjonin reuna tulee vastaan melko yllättäen. Pidä ehdottomasti koirat kytkettyinä ja lastenkin on hyvä edetä kävelyvauhtia. Polkua on helppo kulkea, välillä voi joutua kiertämään kosteita kohtia tai ylittämään polulle kaatuneen puun.

Kanjonille tultaessa kanjonin seinämien korkeus huimaa. Seinämät ovat pystysuorat ja pudotusta on paljon. Pohjalla virtaava joki kohisee niin ettei toisen puhetta tahdo kuulla. Täällä aika katoaa, on vain joen pauhu, valtavat kiviseinämät, jotka jatkuvat pitkälle tuntereiden väliin. Ympärillä oleva metsä huokuu rauhallisuutta. Kanjonin reunalta löytyy pehmeitä mättäitä joille voi istahtaa tunnelmoimaan.




Kanjonin reunaa kulkee polku, jota pitkin voi käydä ihastelemassa kanjonia ylhäältä ja toisella suunnalla alhaalta päin. Polun alimmalla kohdalla pääsee aivan Pyssyjoen varteen ja siellä Morse pääsi keräämään jälleen yhden joen uitujen jokien listaansa. Kanjonin reunalla kulkeva polku on osa Silfar kanjonin luontoa, se ei ole hoidettu ja ylläpidetty kuntopolku eikä edes luontopolku siinä määrin kuin meillä olevat luontopolut ovat. Polku kulkee välittömästi kanjonin reunalla ja vaikka maisema viekin huomiota on ehdottoman hyvä pitää huoli siitä missä kulkee ja lukea polun kuntoa.


Pyssyjoen vesi on paitsi kirkasta niin myös värillistä, turkoosia. Joki kiemurtelee kanjonin pohjalla hohdellen kuin puhdas aventuriini kivi.

Palasimme kanjonilta sen kauneudesta ja jylhyydestä mykistyneinä. Miten hienoja paikkoja täällä pohjoisessa onkaan! Joka päivä olen saanut joltain jyrkänteen reunalta ihailla aina vain kauniimpia ja mielenkiintoisempia maisemia ja nähtävyyksiä. Tunnen olevani erityisen kiitollinen siitä, että tämän kaiken olen saanut nähdä ja kokea. Ehkä nämä jylhät maisemat ja kaikki tämä kauneus on saanut minussa jotain aikaan, ainakin tunnen taas kerran itseni vain kovin pieneksi luonnon edessä.





tiistai 26. heinäkuuta 2016

Pohjois-Norja,Finnmark 8/2015: Maisematie Havøysund

Norjassa on 18:sta maisematietä, joista pohjoisimmat ovat on Havoysundiin johtava valtatie 889 ja Varangin vuonolla oleva Varangin maisematie. Maisemateiden virallinen nimi on Nasjonal Turistveger-National Tourist Routes. Norjan tiehallinnon tehtävänä on kehittää maisematieosuuksien vetovoimaisuutta. Nasjonal Turistveger osastoon kuuluu erityinen laatuneuvosto ja arkkitehtuurineuvosto. Laatuneuvosto vastaa maisemateiden korkeasta laadusta. Arkkitehtuurineuvostoon kuuluu arkkitehtejä, maisema-arkkitehtejä ja kuvataiteilijoita. Maisemateiden varsilla olevat taukopaikat ovat erityisen kauniilla paikoilla esimerkiksi putousten, vuonoon laskevien jokien läheisyydessä. Taukopaikkojen rakkennelmat on suunniteltu ja muotoiltu kauniisti, tavanomaisista taukopaikoista poikkeavalla, taiteellisella tavalla, maisema ja luonto huomioon ottaen. Taukopaikan nähtävyydelle menevä silta voi olla muotoiltu juuri siihen paikkaan ja sitä maisemaa kunnioittaen tai mikäli taukopaikalla on hyvät mahdollisuudet merelle bongailuun voi taukopaikalla sijaita tarkoitukseen tarkoitettuja katselupisteitä, jotka ovat paitsi muotoiltu maisemaan hyvin istuvaksi ja käyttötarkoitukseensa toimiviksi myös sijoitettu maisemallisesti parhaalle paikalle meren äärelle.

Tie Havoysundiin kulkee meren rantaa seuraillen. Välillä noustaan ylös kallioisia rinteitä ja ajetaan läpi vuorten. Vuoret ovat rakentuneet liuskekivistä ja ovat oman näköisiä kallioseinämiä meidän kotoisiin kallioseinämiin verrattuina. Matkaan saa varata aikaa, sillä tienvarrella on paljon nähtävää ja pysähdellessä kannattaa kiireettömösti tutustua ympäristöön. Rakennettuja, tälle maisematielle suunniteltuja taukopaikkoja löytyy neljä. Lisäksi levennyksiä on useita.

Selvika
Selvikan lahden taukopaikalla on betonista rakennettu veistos, jonka käytävä kaartuu kohti Sandbukta rantaa. Alue on myös kulttuuriperintökohde ja rannalta on löydetty jäänteitä neoliittiselta kaudelta (6000-3500 eaa) sekä saamelaiskulttuurista.


Havoysundin maisematie, valtatie 889 kulkee seuraillen meren rantaa läpi liuskekivikallioiden.

Havoysund on varsin pieni kylä kaukana pohjoisessa meren rannalla. Valtatie 889 eli kunnollinen tie kylään on valmistunut vasta vuonna 1988. Kävimme kylän ruokakaupassa täydentämässä jälleen eväsvarastoamme ja jatkoimme matkaa kohti kylän laidalla olevaa Havoysundin tuulivoimapuistoa ja Arctic View näköalapaikkaa. Havoysundin tuulivoimapuisto on maailman pohjoisin sellainen. Näillä seuduilla monet asiat tuntuvat olevan maailman pohjoisimpia tai ainakin Euroopan pohjoisimpia.


Arctic View näköalapaikka, Havoysund

Näköalapaikan maiset ovat upeat. Näköalapaikalla oli rauhallista ja oli rahoittavaa katsella kauas merelle. Näköalapaikalla on kahvila-ravintola, jossa on tarjolla myös ruokaa. Lounastaa voi Arctic Viewin suurista panoraamaikkunoista maisemaa ihastellen.

Jälleen olimme kiikkuneet autolla korkealle ja alas näköalapaikalta pääsi vain jyrkkää alamäkeä. Ja jälleen pelkäsin jarrujen loppuvan autosta ja meidän päätyvän mereen. Maisemat olivat toki upeat mäkeä alas kohti Havoysundin kylää vieritellessä.





Delfiinejä Havoysund maisematien varrella olevalta levikkeeltä kuvattuina. Aikaa maisematien ajamiseen kannattaa varata reilusti, sillä nähtävää saattaa löytyä näin yllättäenkin. Meillä vierähti tällä pysähdyksellä delfiinejä seuraillessa pari tuntia.

Ajo-ohje Havoysund maisematielle:
Havoysundiin johtavan maisematielle pääsee kääntymällä Nordkappiin johtavalta E69 valtatieltä Olderfjordin kylän jälkeen pienemmästä Smorfjord nimisestä kylästä valtatielle 889. Tätä tietä ajetaan noin 19 kilometriä ja tullaan tienristeykseen, josta käännytään oikealle kohti Havoysundia. Nyt olet Havoysund maisematieosuudella ja meri alkaa pian näkymään. Matkaa Havoysundiin on 66 kilometriä. Nauti maisemista ja matkasta.








Linkit:
Nasjonal Turistveger - National Tourist Routes In Norway
Arctic View -näköalapaikka

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Pohjois-Norja,Finnmark 8/2015: Nordkapp 71 o 10' 21

"5.8.2015
Nordkapp. Sinne me menisimme tänään. Tänään, kun ilma on kirkas ja lämmin, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja näkyvyys on hyvä, kävisimme Maailman laidalla." 
Lainaus matkapäiväkirjastani.

Tie Nordkappiin on kivinen ja pitkä... No, ei aivan vaan pitkä ja mutkainen se on. Kunnoltaan E6 ja E69 tiet ovat hyviä. E69:llä tie hieman kapenee ja se vaikuttaa heti ajonopeuteen ja -aikaan. E69:n osuus matkasta on 129 km pitkä alkaen Olderfjordista, päättyen Nordkappiin. Maisemat ovat koko ajomatkan ajan merelliset ja vuorelliset. Matkaa täytyy tehdä varoen lampaita ja poroja. Lampaita makoilee siellä täällä maanteillä, mutkien takana ja mäkien alla. Niitä pitää oikeasti varoa, sillä ne ei väistä. Ne vain jatkaa makoiluaan vaikka ajaisit autolla kuinka lähelle. Ne pitää kiertää, sillä ne ei kierrä tai nouse väistääkseen. Kuumalla ilmalla (reilu +20 astetta) saattoi olla osuutta asiaan, en tiedä onko ne aina noin laiskalla päällä. Karitsat olivat kyllä söpöjä. Porot vielä lampaiden lisäksi. Juuri, kun olin ajatellut, että porot eivät olisi täällä haittana, että eiväthän ne pysty näillä main olemaan ja liikkumaan, koska tienviereltä nousee jyrkät seinämät vuorille niin, mitä vielä! Eikös vain yksi hyppinyt juoksujalkaa vuoren rinnettä alas suoraan ajotielle. Juuri ja juuri saatiin väistettyä.

Oman jännityksen matkaan tuo tunnelit. Ne on pitkiä ja jotkut niistä alittavat meren. Pisin tunneli Nordkappiin mentäessä on Nordkappin tunneli, jolla on pituutta 6,9 km ja se alittaa meren syvimmillään 212 metriä merenpinnan alapuolelta. Kaiken kaikkiaan tällä ainoalla Nordkappiin johtavalla tiellä on tunneleita viisi ja niiden yhteispituus on 15,5 km. Ja vielä vähän poroista. Ne tosiaankin asuvat ja elävät näillä kivikkoisilla rinteillä. Kaksi sellaista oli jäänyt tunnelin päähän säikyttelemään turisteja ja paikallisia. Tunnelista poistuttaessa näkyvyys on suoraan eteenpäin, tunnelin ulkosivuille ei tietenkään voi nähdä ja tällaisessa paikassa porot nyt väijyivät. Onneksi juuri ennen tunnelista poistumista meitä vastaan tuli auto, joka välkytteli varoitukseksi valoja. Ei saatu porosta osumaa tälläkään kertaa.

E69 on kansainvälisen E-tieverkon pohjoisin tie ja myös maailman pohjoisin tie, joka on yhteydessä kansainväliseen päätieverkostoon. Tien varrella sijaitseva Honningsvåg on taas Norjan pohjoisin kaupunki ollen myös eräs maailman pohjoisimmista kaupungeista. Honningsvågissa pidimme tauon ja kävimme siis yhdessä maailman pohjoisimmista ruokakaupoista. Ostimme evääksi tietysti maailman parasta, aina tuoretta norjalaista leipää, tuorejuustoa, salamia, juustoa ja kurkkua. Jälkiruuaksi Norjalaisia mansikoita, joiden hinta oli aivan sama kuin meillä Suomessa lähikaupoissa, vajaa 5 euroa rove. Kaikki ei ole Norjassa kalliimpaa kuin meillä.

Honningsvågista on Nordkappiin matkaa enää vain 33,5 km. Tie kulkee jyrkänteiden reunoilla ja nousu on kova. Ylämäki Nordkappiin vain nousee ja nousee. Autot voi mäkeä ylös kiikkuessa olla kovilla ja olihan tien varrella jonkun auto keittänyt. Tienvarren pydähdyspaikalla näimme kivenkerääjiä. Ihmiset kokeilevat onneaan ja halkovat liuskekiviä fossiilien toivossa. Sellainen olisi toki hienoa löytää.


Nordkappia lähestyttäessä myös meri vilahtelee suurten tasanteiden takana. Kaikki näyttää valtavalta. Tasanteet ovat niin laajoja, että voi nähdä todella kauas. Porotokka juoksee tunturin laen tundralla ja porot näyttävät olevan hyvin lähellä, mutta ovat todellisuudessa hyvin kaukana. Kallioseinämät ovat valtavia, korkeita yhtenäisiä laattoja, jotka muodostavat tämän Euroopan pohjoisimman niemenkärjen. Nordkappin rakennukset näkyvät jo kauan ennen kuin saavumme puomein varustetuille lipunmyyntipisteille. Nordkappin aluemaksu on noin 25,- / aikuinen ja alueella voit oleskella vuorokauden. Alueella on Nordkapphallen, jonka ikkunoista Pohjoisen jäämeren ihailu käy vaikka kahvikupposen kera. Nordkapphallenissa on lahjatavaraliikkeitä, joista voi ostaa t-paitoja, laukkuja, lippiksiä, avaimenperiä ja tarroja "Nordkapp 71.10.21" teksteillä. Aluelipun hintaan kuuluu Nordkapp Panoramafilm esitys Nordkapphallenin panoramateatterissa. Filmi vie matkalle Nordkappin neljään vuodenaikaan näyttäen muun muassa revontulien täyden väriloiston pohjoisen taivaalla. Me emme käyneet katsomassa filmiä, koska meillä oli Morse mukana eikä sitä voinut jättää yksin kuumaan autoon odottelemaan meitä.
Maailman laidalla. Tähän päättyy Eurooppa.
Nordkapp 71.10.21
"Kuka muka? Minäkö?"
Veistos Mor og barn (Äiti ja lapsi) kuuluu Barn Av Jorden (Maailman Lapset) -monumenttiin,
jonka ovat tehneet seitsemän lasta eripuolilta maailmaa.

Nordkappin retki on yksi hienoimmista retkistä joita olen tehnyt. Vaikka suuriosa päivästä meni autolla matkatessa niin maisemat olivat matkalla niin hienot ja jollain tapaa järkyttävän suuret, että jo pelkkä ajomatkakin on kokemus. Tosin vähän pelottava sellainen. Nordkappiin meidät tuonut ylämäki oli toistepäin ajettaessa alamäki, jyrkkä alamäki. Moottorijarrutusta oli pakko tehdä koko ajan ja siitä huolimatta olin huolissani, että jarrut loppuu kesken. Auton vierellä, tien reunan jatkeena oli rotko minne lie, en uskaltanut oikein katsoa. Taaskin näki kaus, niin kaus, että hirvittää vieläkin. Nordkappin mäestä alas päästyämme katsoin autossa olevaa talouspaperirullaa, siihen oli puristunut sormieni painaumat.

Nordkappin niemi on näkemisen ja kokemisen arvoinen. Siellä tuntee itsensä todella pieneksi, kun kaikki ympärillä oleva luonto on niin julmetun suurta. Merellä keikkuva vene näytti veteen pudonneelta tennarilta, lokki perhoselta. Mittasuhteet menivät aivan sekaisin. Nordkapp on luontonähtävyys, joka on koettava ja nähtävä kerran elämässä.