torstai 28. heinäkuuta 2016

Pohjois-Norja,Finnmark 8/2015: Silfar kanjoni

Silfar kanjoni on Euroopan suurin valjastamaton kanjoni ja muutoinkin Pohjois-Euroopan suurimpia kanjoneita. Silfarin pohjalla virtaa kirkasvetinen Börselva eli Pyssyjoki. Joki on yksi Finnmarkin alueen perhokalastajien paratiiseista ja kalastajia nytkin alhaalla joen pooleilla näkyi. Jos haluat Pyssyjoelle lohia narraamaan niin lisätietoa saat Borselvan omalta sivulta täältä. Sivut ovat norjaksi, mutta kalastussäännöt ja -hinnat löytyvät myös suomeksi info osasta.

Silfar kanjonille ajetaan jälleen hienoissa maisemissa Porsangerin vuonon rantaa tietä numero 98 Lakselvistä kohti Ifjordia. Pyssyjoelle tullaan noin 42 kilometrin ajomatkan jälkeen. Pyssyjoen sillan jälkeen tie numero 98 kaartaa oikealle, älä kaarra vasemmalle vuonon rantaan! Jatka tietä 98 tuntureille ja kohti Ifjordia. Tämä tunturien laet ylittävä tie voi olla talvisin kokonaan suljettu tai sitten norjalaiset keräävät letkan ja aura-auto saattoautoineen ohjaa liikenteen läpi lumipyryjen ja nietosten. Tie vie siis oikeaan erämaahan, jossa luonnonvoimat säätää lait ja säännöt kuinka täällä eletään.

Matkan varrelle osuu ennen varsinaista reittipaikkaa Info piste, josta on jo hienot näkymät joelle ja kanjoniin. Jatka kuitenkin vielä hieman matkaa ja pääset ihastelemaan kanjonia aivan sen jyrkänteiden laidalta. Matkaa kanjonille vievän polun päähän on Pyssyjoen sillalta noin 10 kilometria. Tienvarressa on ruskea nähtävyysmerkillä ja tekstillä Silfar Canyon varustettu opastekyltti. Merkin jälkeen tienvarrella on levennys johon voi jättää auton. Jos autossa on hyvä maavara voi kanjonille kääntyvää hiekkatietä ajella vielä hieman lähemmäs, varsinaiselle kanjonin parkkipaikalle.

Parkkipaikalta kohti kanjonia lähtee polku. Polkuja risteilee vehreässä metsässä useampia, joista jokainen vie jossain vaiheessa kanjonin reunalle. Ole tarkkana, että lähdet paluumatkalle oikeaa polkua, takaisin parkkipaikalle päin. Kanjonin reuna tulee vastaan melko yllättäen. Pidä ehdottomasti koirat kytkettyinä ja lastenkin on hyvä edetä kävelyvauhtia. Polkua on helppo kulkea, välillä voi joutua kiertämään kosteita kohtia tai ylittämään polulle kaatuneen puun.

Kanjonille tultaessa kanjonin seinämien korkeus huimaa. Seinämät ovat pystysuorat ja pudotusta on paljon. Pohjalla virtaava joki kohisee niin ettei toisen puhetta tahdo kuulla. Täällä aika katoaa, on vain joen pauhu, valtavat kiviseinämät, jotka jatkuvat pitkälle tuntereiden väliin. Ympärillä oleva metsä huokuu rauhallisuutta. Kanjonin reunalta löytyy pehmeitä mättäitä joille voi istahtaa tunnelmoimaan.




Kanjonin reunaa kulkee polku, jota pitkin voi käydä ihastelemassa kanjonia ylhäältä ja toisella suunnalla alhaalta päin. Polun alimmalla kohdalla pääsee aivan Pyssyjoen varteen ja siellä Morse pääsi keräämään jälleen yhden joen uitujen jokien listaansa. Kanjonin reunalla kulkeva polku on osa Silfar kanjonin luontoa, se ei ole hoidettu ja ylläpidetty kuntopolku eikä edes luontopolku siinä määrin kuin meillä olevat luontopolut ovat. Polku kulkee välittömästi kanjonin reunalla ja vaikka maisema viekin huomiota on ehdottoman hyvä pitää huoli siitä missä kulkee ja lukea polun kuntoa.


Pyssyjoen vesi on paitsi kirkasta niin myös värillistä, turkoosia. Joki kiemurtelee kanjonin pohjalla hohdellen kuin puhdas aventuriini kivi.

Palasimme kanjonilta sen kauneudesta ja jylhyydestä mykistyneinä. Miten hienoja paikkoja täällä pohjoisessa onkaan! Joka päivä olen saanut joltain jyrkänteen reunalta ihailla aina vain kauniimpia ja mielenkiintoisempia maisemia ja nähtävyyksiä. Tunnen olevani erityisen kiitollinen siitä, että tämän kaiken olen saanut nähdä ja kokea. Ehkä nämä jylhät maisemat ja kaikki tämä kauneus on saanut minussa jotain aikaan, ainakin tunnen taas kerran itseni vain kovin pieneksi luonnon edessä.





tiistai 26. heinäkuuta 2016

Pohjois-Norja,Finnmark 8/2015: Maisematie Havøysund

Norjassa on 18:sta maisematietä, joista pohjoisimmat ovat on Havoysundiin johtava valtatie 889 ja Varangin vuonolla oleva Varangin maisematie. Maisemateiden virallinen nimi on Nasjonal Turistveger-National Tourist Routes. Norjan tiehallinnon tehtävänä on kehittää maisematieosuuksien vetovoimaisuutta. Nasjonal Turistveger osastoon kuuluu erityinen laatuneuvosto ja arkkitehtuurineuvosto. Laatuneuvosto vastaa maisemateiden korkeasta laadusta. Arkkitehtuurineuvostoon kuuluu arkkitehtejä, maisema-arkkitehtejä ja kuvataiteilijoita. Maisemateiden varsilla olevat taukopaikat ovat erityisen kauniilla paikoilla esimerkiksi putousten, vuonoon laskevien jokien läheisyydessä. Taukopaikkojen rakkennelmat on suunniteltu ja muotoiltu kauniisti, tavanomaisista taukopaikoista poikkeavalla, taiteellisella tavalla, maisema ja luonto huomioon ottaen. Taukopaikan nähtävyydelle menevä silta voi olla muotoiltu juuri siihen paikkaan ja sitä maisemaa kunnioittaen tai mikäli taukopaikalla on hyvät mahdollisuudet merelle bongailuun voi taukopaikalla sijaita tarkoitukseen tarkoitettuja katselupisteitä, jotka ovat paitsi muotoiltu maisemaan hyvin istuvaksi ja käyttötarkoitukseensa toimiviksi myös sijoitettu maisemallisesti parhaalle paikalle meren äärelle.

Tie Havoysundiin kulkee meren rantaa seuraillen. Välillä noustaan ylös kallioisia rinteitä ja ajetaan läpi vuorten. Vuoret ovat rakentuneet liuskekivistä ja ovat oman näköisiä kallioseinämiä meidän kotoisiin kallioseinämiin verrattuina. Matkaan saa varata aikaa, sillä tienvarrella on paljon nähtävää ja pysähdellessä kannattaa kiireettömösti tutustua ympäristöön. Rakennettuja, tälle maisematielle suunniteltuja taukopaikkoja löytyy neljä. Lisäksi levennyksiä on useita.

Selvika
Selvikan lahden taukopaikalla on betonista rakennettu veistos, jonka käytävä kaartuu kohti Sandbukta rantaa. Alue on myös kulttuuriperintökohde ja rannalta on löydetty jäänteitä neoliittiselta kaudelta (6000-3500 eaa) sekä saamelaiskulttuurista.


Havoysundin maisematie, valtatie 889 kulkee seuraillen meren rantaa läpi liuskekivikallioiden.

Havoysund on varsin pieni kylä kaukana pohjoisessa meren rannalla. Valtatie 889 eli kunnollinen tie kylään on valmistunut vasta vuonna 1988. Kävimme kylän ruokakaupassa täydentämässä jälleen eväsvarastoamme ja jatkoimme matkaa kohti kylän laidalla olevaa Havoysundin tuulivoimapuistoa ja Arctic View näköalapaikkaa. Havoysundin tuulivoimapuisto on maailman pohjoisin sellainen. Näillä seuduilla monet asiat tuntuvat olevan maailman pohjoisimpia tai ainakin Euroopan pohjoisimpia.


Arctic View näköalapaikka, Havoysund

Näköalapaikan maiset ovat upeat. Näköalapaikalla oli rauhallista ja oli rahoittavaa katsella kauas merelle. Näköalapaikalla on kahvila-ravintola, jossa on tarjolla myös ruokaa. Lounastaa voi Arctic Viewin suurista panoraamaikkunoista maisemaa ihastellen.

Jälleen olimme kiikkuneet autolla korkealle ja alas näköalapaikalta pääsi vain jyrkkää alamäkeä. Ja jälleen pelkäsin jarrujen loppuvan autosta ja meidän päätyvän mereen. Maisemat olivat toki upeat mäkeä alas kohti Havoysundin kylää vieritellessä.





Delfiinejä Havoysund maisematien varrella olevalta levikkeeltä kuvattuina. Aikaa maisematien ajamiseen kannattaa varata reilusti, sillä nähtävää saattaa löytyä näin yllättäenkin. Meillä vierähti tällä pysähdyksellä delfiinejä seuraillessa pari tuntia.

Ajo-ohje Havoysund maisematielle:
Havoysundiin johtavan maisematielle pääsee kääntymällä Nordkappiin johtavalta E69 valtatieltä Olderfjordin kylän jälkeen pienemmästä Smorfjord nimisestä kylästä valtatielle 889. Tätä tietä ajetaan noin 19 kilometriä ja tullaan tienristeykseen, josta käännytään oikealle kohti Havoysundia. Nyt olet Havoysund maisematieosuudella ja meri alkaa pian näkymään. Matkaa Havoysundiin on 66 kilometriä. Nauti maisemista ja matkasta.








Linkit:
Nasjonal Turistveger - National Tourist Routes In Norway
Arctic View -näköalapaikka

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Pohjois-Norja,Finnmark 8/2015: Nordkapp 71 o 10' 21

"5.8.2015
Nordkapp. Sinne me menisimme tänään. Tänään, kun ilma on kirkas ja lämmin, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja näkyvyys on hyvä, kävisimme Maailman laidalla." 
Lainaus matkapäiväkirjastani.

Tie Nordkappiin on kivinen ja pitkä... No, ei aivan vaan pitkä ja mutkainen se on. Kunnoltaan E6 ja E69 tiet ovat hyviä. E69:llä tie hieman kapenee ja se vaikuttaa heti ajonopeuteen ja -aikaan. E69:n osuus matkasta on 129 km pitkä alkaen Olderfjordista, päättyen Nordkappiin. Maisemat ovat koko ajomatkan ajan merelliset ja vuorelliset. Matkaa täytyy tehdä varoen lampaita ja poroja. Lampaita makoilee siellä täällä maanteillä, mutkien takana ja mäkien alla. Niitä pitää oikeasti varoa, sillä ne ei väistä. Ne vain jatkaa makoiluaan vaikka ajaisit autolla kuinka lähelle. Ne pitää kiertää, sillä ne ei kierrä tai nouse väistääkseen. Kuumalla ilmalla (reilu +20 astetta) saattoi olla osuutta asiaan, en tiedä onko ne aina noin laiskalla päällä. Karitsat olivat kyllä söpöjä. Porot vielä lampaiden lisäksi. Juuri, kun olin ajatellut, että porot eivät olisi täällä haittana, että eiväthän ne pysty näillä main olemaan ja liikkumaan, koska tienviereltä nousee jyrkät seinämät vuorille niin, mitä vielä! Eikös vain yksi hyppinyt juoksujalkaa vuoren rinnettä alas suoraan ajotielle. Juuri ja juuri saatiin väistettyä.

Oman jännityksen matkaan tuo tunnelit. Ne on pitkiä ja jotkut niistä alittavat meren. Pisin tunneli Nordkappiin mentäessä on Nordkappin tunneli, jolla on pituutta 6,9 km ja se alittaa meren syvimmillään 212 metriä merenpinnan alapuolelta. Kaiken kaikkiaan tällä ainoalla Nordkappiin johtavalla tiellä on tunneleita viisi ja niiden yhteispituus on 15,5 km. Ja vielä vähän poroista. Ne tosiaankin asuvat ja elävät näillä kivikkoisilla rinteillä. Kaksi sellaista oli jäänyt tunnelin päähän säikyttelemään turisteja ja paikallisia. Tunnelista poistuttaessa näkyvyys on suoraan eteenpäin, tunnelin ulkosivuille ei tietenkään voi nähdä ja tällaisessa paikassa porot nyt väijyivät. Onneksi juuri ennen tunnelista poistumista meitä vastaan tuli auto, joka välkytteli varoitukseksi valoja. Ei saatu porosta osumaa tälläkään kertaa.

E69 on kansainvälisen E-tieverkon pohjoisin tie ja myös maailman pohjoisin tie, joka on yhteydessä kansainväliseen päätieverkostoon. Tien varrella sijaitseva Honningsvåg on taas Norjan pohjoisin kaupunki ollen myös eräs maailman pohjoisimmista kaupungeista. Honningsvågissa pidimme tauon ja kävimme siis yhdessä maailman pohjoisimmista ruokakaupoista. Ostimme evääksi tietysti maailman parasta, aina tuoretta norjalaista leipää, tuorejuustoa, salamia, juustoa ja kurkkua. Jälkiruuaksi Norjalaisia mansikoita, joiden hinta oli aivan sama kuin meillä Suomessa lähikaupoissa, vajaa 5 euroa rove. Kaikki ei ole Norjassa kalliimpaa kuin meillä.

Honningsvågista on Nordkappiin matkaa enää vain 33,5 km. Tie kulkee jyrkänteiden reunoilla ja nousu on kova. Ylämäki Nordkappiin vain nousee ja nousee. Autot voi mäkeä ylös kiikkuessa olla kovilla ja olihan tien varrella jonkun auto keittänyt. Tienvarren pydähdyspaikalla näimme kivenkerääjiä. Ihmiset kokeilevat onneaan ja halkovat liuskekiviä fossiilien toivossa. Sellainen olisi toki hienoa löytää.


Nordkappia lähestyttäessä myös meri vilahtelee suurten tasanteiden takana. Kaikki näyttää valtavalta. Tasanteet ovat niin laajoja, että voi nähdä todella kauas. Porotokka juoksee tunturin laen tundralla ja porot näyttävät olevan hyvin lähellä, mutta ovat todellisuudessa hyvin kaukana. Kallioseinämät ovat valtavia, korkeita yhtenäisiä laattoja, jotka muodostavat tämän Euroopan pohjoisimman niemenkärjen. Nordkappin rakennukset näkyvät jo kauan ennen kuin saavumme puomein varustetuille lipunmyyntipisteille. Nordkappin aluemaksu on noin 25,- / aikuinen ja alueella voit oleskella vuorokauden. Alueella on Nordkapphallen, jonka ikkunoista Pohjoisen jäämeren ihailu käy vaikka kahvikupposen kera. Nordkapphallenissa on lahjatavaraliikkeitä, joista voi ostaa t-paitoja, laukkuja, lippiksiä, avaimenperiä ja tarroja "Nordkapp 71.10.21" teksteillä. Aluelipun hintaan kuuluu Nordkapp Panoramafilm esitys Nordkapphallenin panoramateatterissa. Filmi vie matkalle Nordkappin neljään vuodenaikaan näyttäen muun muassa revontulien täyden väriloiston pohjoisen taivaalla. Me emme käyneet katsomassa filmiä, koska meillä oli Morse mukana eikä sitä voinut jättää yksin kuumaan autoon odottelemaan meitä.
Maailman laidalla. Tähän päättyy Eurooppa.
Nordkapp 71.10.21
"Kuka muka? Minäkö?"
Veistos Mor og barn (Äiti ja lapsi) kuuluu Barn Av Jorden (Maailman Lapset) -monumenttiin,
jonka ovat tehneet seitsemän lasta eripuolilta maailmaa.

Nordkappin retki on yksi hienoimmista retkistä joita olen tehnyt. Vaikka suuriosa päivästä meni autolla matkatessa niin maisemat olivat matkalla niin hienot ja jollain tapaa järkyttävän suuret, että jo pelkkä ajomatkakin on kokemus. Tosin vähän pelottava sellainen. Nordkappiin meidät tuonut ylämäki oli toistepäin ajettaessa alamäki, jyrkkä alamäki. Moottorijarrutusta oli pakko tehdä koko ajan ja siitä huolimatta olin huolissani, että jarrut loppuu kesken. Auton vierellä, tien reunan jatkeena oli rotko minne lie, en uskaltanut oikein katsoa. Taaskin näki kaus, niin kaus, että hirvittää vieläkin. Nordkappin mäestä alas päästyämme katsoin autossa olevaa talouspaperirullaa, siihen oli puristunut sormieni painaumat.

Nordkappin niemi on näkemisen ja kokemisen arvoinen. Siellä tuntee itsensä todella pieneksi, kun kaikki ympärillä oleva luonto on niin julmetun suurta. Merellä keikkuva vene näytti veteen pudonneelta tennarilta, lokki perhoselta. Mittasuhteet menivät aivan sekaisin. Nordkapp on luontonähtävyys, joka on koettava ja nähtävä kerran elämässä.




perjantai 22. heinäkuuta 2016

Pohjois-Norja,Finnmark 8/2015: Trollholmsund

Trollholmsund on geologisestikin mielenkiintoinen dolomiitista muodostuneiden peikkojen koti. Dolomiitti on kalkkikiveä ja jos norjankieltä oikein ymmärsin niin se on muodostunut 700 000 000 vuotta sitten. Epäselväksi jäi tarkoitettiinko siis dolomiittia vai juuri näitä tämän paikan peikkoja. Aivan mahdottoman kauan sitten joka tapauksessa ovat nämäkin peikot muovautuneet.
Trollholmsund sijaitsee Indre Billefjordin kylässä E6 tien varrella noin 35 km pohjoiseen Lakselvin kylästä, oikean risteyksen kohdalla on pieni opastekyltti. Kapea kylätie mutkittelee pari kilometria peltojen ja talojen väleistä ja lopulta saavutaan tien päähän ja parkkipaikalle, joka on hyvän kokoinen vaikka turistibussille. Tienposkessa on jälleen opasteet oikealle polulle ja sitten vain matkaan, kohti merta ja Trollholmsundia. Polku kulkee ylös mäkeä, alas mäkeä, meri kimaltelee koko ajan vierellä kaikessa kauneudessaan. Maasto on jalan alla pehmeää kanervikkoa ja laidunmaata. Norjalle tyypillisesti lampaita vilahtelee siellä täällä. Niitä pitää jäädä aina kuvaamaan aivan kuten kotona turistit kuvaavat poroja.

Matkaa parkkipaikalta Trollholmsundin kärkeen tulee kilometri. Polulla on jonkin verran irtokiviä ja väisteltäviä lehmänläjiä, muutoin polku ja maasto on helppokulkuista. Polun päässä odottaa erikoisten kivien muodostama rinki, peikkojen tanssipiiri. Tämä paikka laittaa mielenkuvituksen liikkeelle ja voi vain kuvitella mitä kaikkea tällä erikoisella paikalla on vuosien, vuosituhansien aikana tehty, mitä salaisuuksia nämä peikot vartioivatkaan.








Kuva:Mika Aitta

Pohjois-Norja, Finnmark 8/2015: Stabbursdalen

Stabbursdalen on kansallispuisto Pohjois-Norjassa Finnmarkin läänissä lähellä Lakselvin kylää. Lakselv on sen kokoinen kylä, että sieltä löytyy iso, hyvä ruokakauppa ja kaksi huoltoasemaa. Näin niin kuin matkailijan näkökulmasta tärkeimmät on siinä. Jatkoimme matkaa 13 kilometriä ohi Lakselvin kansallispuiston vierellä sijaitsevalle Stabbursdalen Resort leirintäalueelle. Alueella on vuokramökkejä ja caravan paikkoja. Vastaanotossa on kahvio-ravintola, josta saa ostaa kioskituotteita, pizzaa ja olutta. Alueella järjestetään juhlia muun muassa häitä oikein sievässä pienessä kappelissa. Suomesta on Stabbursdaleniin päivittäinen bussiyhteys, sillä Nordkappiin menevä linja pysähtyy kansallispuiston opastuskeskuksella, joka sijaitsi leirintäalueen vierellä.

Stabbursdalenin leirintäalue on oiken siisti ja täällä saattoi jo suihkussakin käydä. Tavanomaista 10Nok / muutama minuutti hinnoittelua suihkuissa ei ollut ja se oli mukavaa, ei tarvinnut rahojen kanssa suihkussa käydä. Leirintäalue sijaitsee aiva Stabburselv joen vierellä ja joessa uiskentelee tietysti norjalaiseen tapaan lohia, mitäpä muutakaan. Ja niitä kaloja joessa riitti ja riitti myös kalastajia. Leirintäalueen mökit oli täynnä kalastajia ja mökkien ulkopuolilla roikkui kahluuhousuja. Hieno joki kyllä oli, todella hieno ja hienoa oli katsella kalastamista ja se vasta hienoa olikin, kun jollain hyvä tuuri kävi ja kalan sai. Se pisti kalamiehen aina hymyilemään. Mahtava tunne varmasti.


Tästä sisään Stabbursdalen Resort alueelle

Osa mökeistä oli suuria, hienoja heinäkattoisia ja valtaosa ihan tavallisia, pieniä leirintäalueen mökkejä. Meidän mökki on mukana kulkevaa mallia.

Stabburselv, lohijoki jonka kalastusta säännellään ja kalastaminen on maksullista. Leirintäalueen vastaanotossa pidettiin iltaisin aina arpajaiset, kuka millekin kalastusalueelle sitten sattuikin pääsemään oli aivan tuurista kiinni.

Leirintäalueen välittömässä läheidyyssä on kansallispuiston opastuskeskus. Keskuksen pihalta lähtee luontopolku kiertämään Porsangerinvuonon rantaa. Reitti on erittäin kaunis ja sijaitsee kohdassa, jossa Stabburselv laskee vuonoon. Lintujen bongailuun paikka on otollinen. Suistoalueella varmasti näkee kahlaajia ja vesilintuja, koska olemme lähellä vuoria ja merta niin myöskin haukkoja ja kotkia. Me bongailtiin merelle ja nähtiin hylkeitä. Harmi, että mukaan ei sattunut kuin lyhkänen kameranputki ja toisella kertaa hylkeet eivät enää olleet kivillä köllimässä.

Hylkeitä kivillä, näetkö? En minäkään, mutta hylkeitä ne oli. Rannassa luontopolulla oli hylkeenpyynnistä kertova opastaulu.

 
Morse, itsekin vähän kuin hylkeenpoikanen.











Porsangerinvuonon luontopolun lähtöpiste sijaitsee Stabbursdalenin kansallispuiston opastalon pihassa E6 tien varrella.




Pohjois-Norja, Finnmark 8/2015: Reissuun!

Viime kesänä teimme matkailuvaunureissun Finnmarkin alueelle ja enpä olisi uskonut kuinka hienoja maisemia tuollakin alueella Norjaa on. Oletin, että mitä pohjoisemmaksi Norjaan mennään sitä latteammaksi ja avonaisemmaksi maisema käy. Mitä vielä, kaikki oli suurta, kivet, kalliot, rotkot, tienvierien pudotukset, meri jolle ei enää maailman laidalla loppua näkynyt. Vuoret eivät olleet sillä tavalla jyrkkiä kuin esimerkiksi Lyngenin alpeilla, mutta valtavan suuria ja laakeita ne olivat.

Matkaan lähdettiin sunnuntaina 2.8. ja yövyttiin ensimmäinen yö Inarijärven rannalle Lomakylä Inarin caravan alueelle. Alue oli peruskuntoinen, ei mitenkään hyvä, ei tehnyt mieli suihkussa heidän tiloissa käydä, mutta hienolla paikalla alue on ja yhden yön vierailuun välttävästi varusteltu.

Matkaan
Inarijärvi

Inarilla olisi ollut paljon nähtävää ja koettavaa. Ukonkivi olisi erityiseen kiinnostanut ja sinne olisi päässyt retkelle järjestetyllä risteilyllä. Risteylylle saa ottaa mukaan myös koiran, mikä on aina plussaa tässä melkoisen koiravastaisessa maassa. Norjassa ei olla läheskään näin tiukkapipoisia koirien suhteen ja siellä koirat ovat tervetulleita lähes kaikkialle, uimarannoille veneretkille eikä siitäkään kuulemma mikään meteli ollut noussut, kun kaverini koira oli autosta päästyään kävellyt sisään ravintolaan. Poishan se sieltä tietenkin haettiin, mutta kukaan ei ollut millänsäkään, naureskelleet vain. Norjalaiset osaavat ottaa rennommin.

Ennen rajan ylitystä pysähdyimme Tenolla ja kävimme Karigasniemellä kaupassa. Norjan hintatasoa aina hirvitellään, mutta ihan kaikki ei sielläkään ole meidän hintoja kalliimpaa. Täyslihatuotteet kannattaa mahdollisuuksien mukaan ostaa suomesta, juusto on vähän kalliimpaa kuin meillä, makkaroita ja nakkeja sieltä saa meidän hintoihin samoin kuin leipää ja leipä on aina tuoretta ja hyvää. Ei niin pientä kylää ja kyläkauppaa etteikö sinne joka aamu tuotaisiin vastapaistettua tuoretta leipää ja sitä on tarjolla monenlaista. Kalatuotteet ovat erinomaisia Norjassa ja säilykkeitä tulee aina ostettua kotiinviemisiksi. Mätitahnaa on monenlaista ja makuista. Pakasteina myytävät kalapullat ovat kuulemma todella hyviä. Eli rajan ylitys ja kas, olimme Norjan puolella Tenojoki varrella. Ajoimme läpi Norjan metsien ja yöksi jäimme Skoganvarren Villmark nimiseen leirintäkeskukseen. Paikan pitäjä on suomalainen, jotenka hyvin kulki juttu. Skoganvarre on yksi kalastajien suosimista majoittumispaikoista ja leirintäalueen lähettyville pääsee lohikalaan Lakselva joelle. Hieno paikka kalastajalle. Tällä reissulla meidän kalastajalla ei ollut edes kalastusvälineet mukana, joten ei päässyt hän kokeilemaan lohenkalastusta.

Skoganvarre Villmark

Skoganvarre Villmark






torstai 21. heinäkuuta 2016

Talvipäivän retki Korouoman rotkolaaksoon 2014

Maaliskuinen talvipäivä valkeni aamutuimaan aurinkoisena. Kaunis ilma houkutteli ulkoilemaan ja koska oli viikonloppu oli myös aikaa lähteä vähän pidemmälle retkeilemään. Reppuun pakkasimme nokipannun, evääksi makkaraa ja valmiita eväsleipiä. Retken kohteeksi valitisimme Posion Korouoman rotkolaakson, jääputousten paratiisiksi kutsutun alueen.

Korouoma sijaitsee Posion kunnassa ja lähtöpisteitä alueelle on kolme: Koivuköngäs, Saukkovaara ja Lapiosalmi. Me menimme Saukkovaaraan, koska sinne menevää metsäautotietä pidetään auki myös talvisin. Matkaa Korouomalle tulee Rovaniemeltä noin 100 kilometriä riippuen siitä, mille lähtöpisteelle matkaa. Saukkovaaran lähtöpisteelle on noin 115 kilometriä Rovaniemeltä ja 30 kilometriä Posiolta. Metsäautotie perille oli kapea ja viettävä. Sillä liikennöi myös turistibussit ja kovasti tuli toivottua, ettei sellainen nyt vain vastaan tulisi varsinkin, kun yksi bussi jo edellämme ajoi. Kahta bussia ei tuolle tielle viereikkäin mahtuisi. Bussinkuljettaja parkkipaikalla kertoi, että jos tiellä tulee bussi vastaan niin ei auta kuin toisen peruuttaa, jos toinen on henkilöauto niin sitten tietysti henkilöauto peruuttaa.

Parkkipaikalta lähtee polku laskeutumaan rotkolaaksoon. Polku on myös talvisin käytettävissä ja avoin kulkea, matkaan ei tarvitse lumikenkiä. Matkaa parkkipaikalta alas laaksoon tulee noin puolikilometriä. Polku voi olla talvella paikoin jäinen. Olen käynyt täällä syksyllä ja silloin polun vierellä virtasi puro, joka lopulta kohisi alas laaksoon näyttävänä viuhkaputouksena. Nyt talvella polun vieressä puliseva Saukko-oja ja Saukko-ojan putous olivat suurelta osin lumen peitossa.
Laakson pohjalla on kaksi laavua ja varauskota. Kanjonilaavuilta on näkymä jääputoukselle, mutta sinne tietysti kannattaa kävellä perille asti, matkaa on vain muutama sata metriä Korojokivarrella kulkevaa polkua pitkin. Jääputous on massiivinen, upea näky sinisen ja ruskean sävyissään. Jääputouksella tapaa talvisin todennäköisesti kiipeilijöitä. Kiipeilijöitä Korouomaan tulee kaukaakin, ulkomailta saakka.

Korouoman aluea on jylhää katseltavaa upeine jyrkkäseinäisine maisemineen ja putouksineen. Se on osa satoja miljoonia vuosia vanhaa kallioperän ruhjevyöhykettä ja syntynyt mannerlaattojen liikkeiden ansiosta. Alue on myös luonnonsuojelualuetta ja siellä liikkuessa täytyy muistaa kunnioittaa luontoa, viedä roskansa pois ja käyttäytyä muutoinkin luontoa säästäen, kulkea merkityillä reiteille. Samalla tavoin luontoa tietysti pitää kunnioittaa aina luonnossa liikkuessa ja muistaa viedä roskansa matkassaan.

Korouoman alueella risteilee useita eri pituisia retkeilyreittejä päiväreiteistä kolmenkymmenen kilometrin mittaisiin vaellusreitteihin. Mukavan mittainen Koronjää päivävaellusreitti kulkee viisi kilometria rotkolaaksossa tarjoten kulkijalle niin putouksia kuin huimia näkymiä kallioiden laelta. Koronjää reitin lähtöpiste sijaitsee Saukkovaaran parkkipaikalla. Me käytiin tänä kauniina talvipäivänä vain Saukkovaaran kanjonilaavuilla ja jääputouksella, mutta vähintäänkin Koronjää reitti täytyy päästä retkeilemään läpi.

Korouoman reitit








keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Lapin kultamailla: Saariselkä, Laanila, Pahaoja

Syksyllä 2014 vietimme syyslomaa Saariselän maisemissa. Saariselällä en ollut aiemmin käynyt ja itse Saariselällä en nytkään oikeastaan käynyt kuin pyörähtämässä kaupalla. Majoituimme matkailuvaunussamme Kakslauttasessa Luxia Caravan matkailuvaunualueella. Caravan alue oli siisti, yksinkertainen, mutta viihtyisä. Iltaisin lämpeni kotasauna ja vastaanoton yhteydessä oli kahvio, josta sai ostaa muun muassa vasta leivottua ruisleipää ja leivonnaisia. Alueen vieressä virtasi matalavetinen joki, jonka hiekka-kivirannoilla sai käydä kokeilemassa parin lapiollisen verran kullanhuuhdontaa perinteisesti vaskaamalla. Vaskin sai lainaksi vastaanotosta. Aluetta ympäröi metsät ja polut,joten koiran kanssa alueella oli myös helppo majoittua.




Laanilan kultareitti

Ensimmäinen retkireittimme oli Laanilan kultareitti. Kultareitti on 7.6 km pitkä kulkien Valtatie 4:n ja Kutturantien välisen metsäalueella. Jos siis meinaa jättää autonsa toiseen lähtöpisteistä ja kävellä koko reitin tulee edestakaista matkaa 15.2 km. Me käveltiin Valtatie 4:n lähtöpisteestä noin puoleenväliin reittiä ja käännyimme takaisin. Reitti on (iän)vanha tienpohja ja siten myös erinomainen pyöräilyreitti.
Heti reitin alkupäässä tulee vastaan Kerkelän kenttä. Tällä "kentällä" on sijainnut kaivostoimintaa harjoittaneen Kemijärveläisen Henry Kerkelän 1900-luvun alussa rakentama talo ja kaksi ulkorakennusta. Jäljellä on enää kämppien pohjat sekä maakellari. Itse kaivokset sijaitsivat asuintilan läheisyydessä polkua eteenpäin.
Kerkelän kentällä seisahtaessa aika pysähtyy ja mielikuvitus luo loivan rinteen päälle näkymän paikalla sijainneesta hirsirakennuksesta, tuvasta, jossa kaivosten työmiehet ruokailivat ja majoittuivat. Polkua eteenpäin jatkaessa saattoi melkein kuulla vierellä kulkevien työmiesten jutustelun ja naurun remahdukset. Täällä on vahva historiallinen tuntu. Henry Kerkelän tarinaan voi tutustaua tarkemmin esimerkiksi täällä.

Henry Kerkelä valtasi alueen kalliokullan etsimiseen ja rakensi useita syviä kaivoskuiluja kvartsikallion läheisyyteen. Kvartsikallio on edelleen metsän siimeksessä ja kaivoiskuilut näkyvissä. Osa kuiluista on aidattu vahinkojen välttämiseksi, mutta parempi katsoa kuin katua ja koirat pitää kytkettyinä metsässä liikkuessa. Kvartsikalliolle löytää helposti viitoutuksen ansiosta. Viitoitus on muutoinkin toteutettu koko kultareitin osalta, joten kultahistoriallisten paikkojen ohi ei voi vahingossa kävellä.



Kultamaat, Pahaojan kultala

Varsinaiset kultamaat, joilla vielä tänäkin päivänä etsitään kultaa, löytää Kutturasta lähtevän Sotajoentien varrelta. Tienristeyksessä on kioski ja pitkät rivit kullankaivajien postilaatikoita.


Sotajoentie on siinä kunnossa, kun se sattuu olemaan. Alkuun tie vaikuttaa hyväkuntoiselta ja huononee tasaiseen tahtiin edetessään. Ei sitä mitenkään kiva ollut ajella tavallisella farmariautolla, jonka maavarassa on toivomista. Kahtena päivänä me tämä tie kuitenkin Pahaojan parkkipaikalle ajeltiin. Maisemat, luonto, alueen historia ja nykypäivän kullankaivuun näkeminen ovat niin kiehtova kokemus, että köröttely kannattaa. Pahaojan parkkipaikalla oli paljon ihan normaaleita henkilöautoja, että kyllä perille siis pääsee. Pahaojalle pitää huomata kääntyä viitoituksen mukaan. Loppumatka parkkialueelle on metsäautotietä, mutta se ei kunnoltaan juurikaan poikkea Sotajoentiestä. Pahaojan parkkipaikka toimii Ivalojoen Kultalaan menevän reitin lähtöpisteenä. Vaikka parkissa autoja onkin niin melko rauhassa saa olla, sillä useimmat ovat lähteneet pidemmälle vaellukselle Kultalan reitille.

Parkkipaikalta lähtee polku kohti Sotajokea. Pahaojan tuvalle matkaa tulee noin kilometri. Tupa on 1920-luvulta peräisin oleva Kultala. Kämppä on jaettu kahteen osaan, toisessa on autiotupa ja toisella puolen Metsähallituksen vuokratupa. Pihapiirissä on nuotiopaikka ja rannassa nykypäivien kullankaivajien rakentama laavu. Saunakin pihalta löytyy, mutta se on museoitu ja ei käytettävissä.




Pahaojan Kultalan pihassa tapasimme kaksi nuortamiestä Oulun suunnalta. Heillä oli valtaus jonkin matkan päässä tuvalta. Kovasti oli heillä innostusta kullanetsintään, kuulemma kaikki vapaa-aika menee täällä Sotajoen varrella. Oulusta tulee ihan mukavasti matkaa tänne ja silti heillä aina vain on kova halu tulla kokeilemaan onneaan. Voin vain kuvitella kuinka itsellä iskisi kultakuume, jos valtauksen perustaisi.

Polku lähtee tuvalta alas kohti Sotajokivartta ja jatkuu riippusillan yli toisella puolen jokea aina Ivalojoen Kultalaan saakka. Se olisi hieno matka käydä vaeltamassa, nähdä kaikki reitinvarrelle rakennetut Kultalat, tuntea entisajan kultakuume jokivarsien ilmapiirissä. Mutta palataanpa tällä kertaa takaisin Pahaojan Kultalan puoleiselle rannalle, Sieltä nimittäin löytyy yksi kultakuumeen aikainen legenda ja monenlaiseen tarinaan ainekset antanut aihe. Rannalla, jonkin matkaa sillalta eteenpäin sijaitsee vanha höyryllä toimivaksi suunniteltu kaivinkone katoksen alta. Kone on osissa, koska sitä ei koskaan edes ehditty kasaamaan. Kultayhtiö Lapin Kulta Oy laivasi höyrykoneen Englannista osissa ja koneen vuoksi tänne keskelle erämaata tehtiin myös tie. Lapin Kulta Oy kuitenkin lopetti toimintansa ennen koneen käyttöönottoa ja koska rahaa ei ollut niin ei sitä ollut koneen pois kuljettamiseenkaan. Tänne jokivarteen se sitten on jäänyt ruostumaan osaksi kultahistoriaa, muistoksi ajasta jolloin jotkut rikastuivat, toiset menettivät kaiken omistamansa.


Korukiviä tai ainakin korukiven murusia

Olemme kivenkerääjiä ja aina, missä vain liikumme, tulee katseltua jalkoihinsa. Joistakin keräämistämme kivistä olemme hioneet Napapiirin korukivikerhon tiloissa korukiviä ja istuttaneet korupohjiin tai vaikka kuksan koristeeksi. Osa kerätyistä kivistä on päätynyt kivirummussamme rumpuhioituksi koristekiviksi. Niinpä tämäkään reissu ei kivittä jäisi. Siellä missä on kaivettu kultaa on myös kaivettu ja siirrelty maata ja siten myös kiviä on päässyt nousemaan maaperästä pinnalle. Toinen kivenkerääjille mielenkiintoinen asia Lapin kultamaiden kaivuissa on se, että sivutuotteena täältä on aina löydetty kauniita korukivikelpoisia kiviä mm. granaatteja.

Jatkoimme matkaamme höyrykoneelta eteenpäin ja jäimme istuskelemaan rantapenkereelle kohtaan, jossa alkuperäinen jokiuoma ja uusi jokiuoma kohtaavat. Täällä kun on sellaistakin kullan kiillon sekoittamina tehty, että jokiuoma on räjäytetty pitkältä matkaa kulkemaan eri kohtaan kuin se luonnostaan on kulkenut. Vanhaa jokiuomaa pitkin pystyy kulkemaan edelleen, mutta vähitellen kasvillisuus on alkanut peittämään pahimpia kultakuumeen jälkiä. Vastarannalla tsäkätti aggregaatti, siellä oli kullankaivaja valtauksellaan työssä.

Hiekkapenkereellä istuskellessa ja joen ohijuoksua katsellessa silmiin sattui pienen pieni punainen siru hietikossa. Sitä piti tutkia ja pian huomasimme toisenkin punaisen sirun ja kolmannen ja... ja.. ja...

Granaatteja matkamuistoksi. Suurin arvo näillä on niiden löytämisen ilo ja se,
kun saimme kaksi kivaa päivää ulkoilla hienoilla, historiallisilla kultamailla.

Ajo-ohje Pahaojan Kultalaan:
Saariselältä ajetaan E-75 tietä noin 10 km etelään tai Kakslauttasesta noin 2 km pohjoiseen, jossa käännytään Kutturantielle. Kutturantietä ajetaan 17 km ja käännytään Pahaojantielle, jota ajetaan 10 km Pahaojan parkkipaikalle saakka. Talvella Pahaojantietä ei aurata.
(
http://www.luontoon.fi/pahaojavuokratupa)



Luxia Caravan
Kultahippu.fi

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Eväsretki Kaihuanvaaran Juhannuskalliolle

Etsimme toissa syksynä Rovaniemen ympäristöstä laavua rauhalliselta alueelta eväsretkeilyyn ja päädyimme kokeilemaan Kaihuanvaaraan Juhannuskallion näköalapolun tulistelupaikkaa.

Kaihuanvaaraa kuuluu Metsähallituksen hallinnoimaan Kaihuanvaara-Kivalot alueeseen. Alueella on Metsähallituksen tutkimusmetsiä ja tutkimustoiminta jatkuu edelleen Kivalon alueella. Kaihuanvaaran alueelta löytyy erimittaisia retkeilyreittejä kahdesta kilometristä kymmeneen kilometriin sekä pyöräilyreitiksi soveltuva 16 kilometriä pitkä Kaihuanvaaran ympäri kiertävä rengasreitti.

Juhannuskallion näköalapolulle ja laavulle vievän polun lähtöpiste sijaitsee noin 52,5 kilometriä Rovaniemen keskustasta Posion suuntaan. Juhannuskallion näköalapolku on noin 3 km pitkä ja se on merkitty maastoon 60cm korkeilla puupaaluilla. Reitti kulkee erämaamaisessa, vanhassa metsässä. Alueen erämaan tuntu on helposti aistittavissa ja metsän rauhallisuus tarttuu kulkijaan. Reitillä ei meidän lisäksi tainnut tällä kertaa olla muita retkeilijöitä.

Reitti kulkee kuivassa kangasmaastossa, maisemat ovat kuulemma Kaihuavaaran parhaimpia ja tätä ei ole vaikea uskoa. Alueen kuuset kurkottelevat korkeuksiin, naava roikkuu pitkinä rimpsuina kohti kankaalla kasvavia mustikanvarpuja. Polku istuu luontevasti maastoon. Se kiertelee mättäiden väleistä ja notkelmista nousten ylös Kaihuanvaaraan huipulle.

Ylhäällä vaaran laella vastaan tulee ensimäisenä näköalatorni, josta avautuu laaja näkymä Kemijokilaakson maisemaan.



Näköalatornin vieressä sijaitsee Juhannuskallion laavu. Asetuimme laavuiksi ja sytyttelimme nuotion kaikessa rauhassa. Keli oli mitä parhain. Vielä ei ollut syksy, mutta kesä oli jäämässä jo taakse. Lämpöä vielä kuitenkin riitti ja auringolle avautuvalle maisemalaavulle oli helppo unohtua tulistelemaan.

Sitten eväiden kimppuun. Retkimuonana oli tällä kertaa puoliksi jo valmiiksi tehtyjä Pulled Pork hampurilaisia. Mukaan oli otettu nuotiolla lämmitettäviksi sämpylät juustoineen ja folioon käärityt Pulled Pork nyhtöpossulihat, rasiallinen vihanneksia lisukkeiksi.




Kyllä, toimiva eväsratkaisu ja jos nyhtöpossuhampurilainen on hyvää niin retkellä se on sitä vielä kaksinverroin enemmän.


Päälle hörppäiltiin kunnon pannukahvit nuotion sammumista odotellessa. Iltapäivän kääntyessä iltaan lähdimme vatsat täynnä, hyvillä mielin ja maisemaan ihastuneena paluumatkalle.

Kaihuanvaara on retken jos toisenkin arvoinen paikka. Vanhat metsät luovat alueelle todellisen erämaa-alueen leiman ja vaikka emme olleet kaupungista kuin noin 50 kilometrin päässä tunsi Kaihuanvaaran poluilla kulkiessaan olevansa jo syvällä metsän rauhassa.

Ajo-ohje reitin lähtöpisteeseen:

"Rovaniemen keskustasta Sodankyläntietä noin 2,6 km, josta oikealle Kuusamontietä Vanttauskoskelle noin 49,3 km, josta Pirttikoskentietä noin 6,3 km, josta vasemmalle Kaarnijärventietä noin 2,1 km, josta oikealle Kaihuanvaaran rengastietä noin 1,3 km, josta oikealle edelleen Kaihuanvaaran rengastietä noin 1,2 km, josta vasemmalle pysäköintialueelle. Reitti on merkitty 60 cm korkeilla tolpilla ja maalimerkinnöillä puunrunkoihin. Merkinnät saattavat näkyä talvella heikosti lumen ja kuuran vuoksi. Ei yhteyksiä julkisilla liikennevälineillä. Ei talvikunnossapitoa."
http://www.etiainen.fi/gpsalbum/Juhannuskallion-nakoalapolku/21ndifjx/60c8a0c7-7d72-411e-aa26-4f589cbd1c8f


Kaihuanvaara-Kivalot (Luontoon.fi)